Swallow the Sun – Songs from the North I, II & III

Swallow-the-Sun-Songs-From-The-North-I-II-IIIJyväskyläläisten melodinen death doom onnistui jo varhain murjomaan ja murjottamaan tiensä Suomen suosituimpiin. Mikä parasta, suosio on perusteltu kokonaisella diskografialla kovatasoisia levytyksiä. Tätä harvinaislaatuista melodia- ja tyylitajun sadonkorjuujuhlaa jatketaan uusimmallakin, mutta hajanaisemmin.

Ensimmäisellä kolmella levyllään bändi ihastutti tavaramerkkisoundillaan, joka koostui poikkeuksellisen voimakkaista kitaraliideistä ja kosketinharmonioista. Niiden myötä syksyä miltei odotti päästäkseen jälleen tunnelmoimaan itseinhossa lähiostarin kirkon pihalle. Sittemmin tuohon ainutlaatuiseen liikevoimaan on nojauduttu vähemmän, kun goottinen majesteettisuus on luovuttanut alaa kokeilevammalle ja toisaalta popimmalle ilmaisulle, kuulostaen kuitenkin edelleen majesteettisesti gootilta (oliko tuossa mitään järkeä?). Kiteytettynä ollaan siis menty terveellisellä tavalla eteenpäin. Kokeilevuus ja poppius ovat suoranaisia avainsanoja viimeisimmällä, triplaksi paisutetulla kokonaisuudella. Ääripäät on jaettu metallittomaan (Beauty) ja lievästi sanottuna metalliseen (Despair) kiekkoon, joiden välissä kalmaista keskitietä edustaa “normi”-tyylin nykykuulumiset esittelevä rieska (Gloom).

Levyltä toiselle puhtaiden vokaalien ja niitä säestävien tunnelmointien määrä on lisääntynyt, minkä lisäksi kevyempi ilmaisu on yhä helpommin omaksuttavissa. Gloom jatkaa käyrän nousua sisällyttämällä jokaiseen kappaleeseen puhdasta laulantaa. Tämä ei itsessään ole valittamisen aihe – onhan kyse melodisesta musiikista –  mutta aina osiot eivät tunnu tarpeellisilta vaan mustaa ainesta laimentavilta. Yleistä on myös mättö-puhdas kertsi-mättö-rakenne, joka ei satuta kertosäkeen ollessa toimiva, mutta joka usein käytettynä jättää bändille epätyypillisen yksinkertaisen vaikutelman. Laadukasta mutta verrattain vaaratonta. Onneksi Mikko Kotamäen laulu on päivitetty käyttämään myös ylempää asteikkoa nättejä stemmoja varten. Lisäksi triplalta löytyy sovituksellisia pikkulisäyksiä, kuten toisinaan mehevästi murahteleva basso ja pölyisesti hurahteleva syntikka. Mainittujen melokertsien juhlaa tarjoavat With You Came the Whole of the World’s Tears kera tanakan liidikitaroinnin ja goottimetallinen The Memory of Light. Vastapainoisesti 10 Silver Bullets ja From Happiness to Dust jäävät melodioinneissaan latteahkoiksi. Aleah Stanbridgen laululla koristeltu Heartstrings Shattering on luotettava perusmasistelu, ja Silhouettes hyötyy korkeaoktaavisesta kuorosta ja tuomion vaskeista.

Beauty jatkaa heleitä kertosäkeitä ilman metallia, kun Cathedral Wallsin samettinen liukuvuus on laajennettu kokonaiseksi levyksi. Kotamäen ääni, säröttömät kitarat ja koskettimet kuljettavat miellyttävästi melankoliaa, joka toimii vaihtelevasti. Se kumajaa vahvana raidoissa The Heart of a Cold White Land ja Pray for the Winds to Come, kun taas Away ja Before the Summer Dies ovat vesittyneempiä herkistelyjä. Jälkimmäistä parantaa kotoisan lämmin iskelmänäppäily. Mukana on myös pari instrumentaalia, joista 66,50’N,28,40’E maalailee varsin sulokkaita näkymiä. Mainittaviksi kelpaavat vielä Autumn Firen post rock-tremolo ja koko paketin nimibiisi, joka syksyisillä koskettimillaan ja Kaisa Valan laululla mahtuisi hyvinkin Johanna Kurkelan levylle.

Mutta sitten… tarttukaamme ilmiöön nimeltä Despair. Kaiken ihastelun ja haikailun jälkeen bändi sukeltaa nokka edellä pimeyteen, jollaista se ei ole koskaan tavannut. Mikäli aiemmin kykeni vielä jotensakin leipomaan olonsa kotoisaksi sumuisella suolla, niin nyt vituttaa. Viisi mustaa monumenttia raahaa kylmää ruumistasi pitkin jäätynyttä maata, ja painavan harmaa taivas on nielaissut auringon. Kuka tarvitsee helvettiä? Tässä on bändi riisuttuna sen ns. markkina-arvosta: raskaampana, hitaampana ja mollisempana kuin koskaan… ja silti äärimmäisen tarttuvana. Rytmiriffit murentavat kaiken kuin vajonneen keisarin patsaan, kitaraliidit laulavat loputonta elegiaa ja kosketinvallit vaihtelevat aavemaisen ja apokalyptisen välillä. Tähän päälle vielä paluun tekevät tuomiokuorot ja -vasket, niin elämäksi kutsumasi raapimalauta alkaa olla pulkassa. Tämä teos tihkuu mustaa intohimoa ja inspiraatiota, jotka eivät ole samalla tavoin läsnä sisaruksissa. Tämä on levy, jonka yhtye todella halusi tehdä.

Songs from the North on kolmiteräinen miekka, joka sisältää bändin vahvimman ja heikoimman äänitteen. Kuten Opethin Damnationin ja Deliverancen tapauksessa, raskaammat aatokset kulkevat kaukana levollisten edellä. Välimuotoinen levy taas tuntuu lievältä kompromissilta. Tämä ensiluokkainen kokeilu paljastaa selkeästi, missä Swallow the Sunin suurin, maailmaa polvistava vahvuus piilee.

Arvosanat:

Gloom: 8+

Beauty: 8

Despair: 9½

Koko paketti: 8½

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s