Between the Buried and Me – Coma Ecliptic

Metalcoren, mathcoren ja muiden pillifarkkuilujen hyökyaaltokautena BTBAM lukeutui eksentrisimpiin yrittäjiin. Raivotautisen kaahailun ja breakdownien sekaan sijoitettiin hämmentäviä mutta ihastuttavia eksoottisia elementtejä, jotka ovat vuosien saatossa lisääntyneet niin määrässä kuin mielikuvituksessa. Samalla nuorekkaasta nykimisestä on ajauduttu jalostetumpaan ja varttuneempaan rymyilyyn. Tätä nykyä puhutaankin modernin progen jättiläisestä.

Kuten musiikkinsa, bändin levyjen tasokkuus on progressiivista. Edelliset The Great Misdirect ja The Parallax II: Future Sequence paransivat edeltäjistään ja kaivoivat omat asemansa muiden progepoliksen monumenttien joukkoon. Ei siis ihme ja kumma, että Coma Eclipticin odotti vain kävelevän paikalle valmiiksi myllerrettyyn sijaansa. Totuus on kuitenkin se, että nyt jäädään ulkopuolelle haaveilemaan. Kyseessä on toki laatutuote vähimmäisvaatimuksena, mutta tällä erää hyvät ideat eivät osoittaudu riittävän kantaviksi. Puoltavana seikkana on ilo mainita, kuinka erilaiselta levy kuulostaa edellisiin verrattuna. Yhtyeen uudistuminen on perustunut pääpiirteittäin sen eksoottisten elementtien vaihteluun, ääripuolen pysyessä hienovaraistumisestaan huolimatta melko samanlaisena sovituksiltaan ja soundeiltaan. Tietyllä tapaa ryhmä on tehnyt saman levyn kerrasta toiseen.

Tämä lienee tiedostettu, sillä Coma Eclipticin olemus piirtyy harmonisempana, maltillisempana ja yhtenäisempänä. Tunnusomainen bipolaarisuus on sulautunut yhdeksi entiteetiksi, jossa raskaus ja keveys edustavat saman asian vivahteikkuutta.  Kokonaisuus etenee tasaisesti, jopa hieman konemaisesti, kuten kannen levollisesti keijuva koomapotilas. Pariin otteeseen blast beatit kirmaavat vanhaan malliin tyköistuvana kontrastina. Myös Tommy Giles Rogersin äärivokaalit kuulostavat riisutummilta ja orgaanisemmilta, kenties pienemmän prosessoinnin johdosta. Hyvästä mutta tasapaksusta kokonaisuudesta erottuvat The Coma Machine hienon draamantajuisella piano-vokaali-teemallaan, elektroninen Dim Ignition turpeilla sekvenssoinneillaan, Famine Wolf kohtalokkaalla pääteemallaan sekä King Redeem/Queen Serene ansiokkaalla herkkyyden ja rehvakkaan tarttuvuuden yhdistelmällä.

Coma Ecliptic katkaisee Between the Buried and Me:n laadullisen nousukiidon, mutta toisaalta vie sitä edelleen eteenpäin. Se myös vahvistaa bändin asemaa vakavasti otettavana – mutta asianmukaisesti pelleilevänä – nykyprogen valiojäsenenä. Nämä pillifarkut ovat jo melkoisen suuret täytettäviksi.

Arvosana: 8

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s