Symphony X – Underworld

New Jerseyn progemetallipartio on yksi genren synonyymeistä, jonka tapaa käsitellä kitaraa ja koskettimia kuulee tuon tuosta nuoremman polven yrittäjissä. Russell Allenin vokaalit viimeistelevät tunnistettavuuden purkautuvuudellaan ja toisaalta pehmeydellään. Bändin vaikutusvalta liittyy kuitenkin enemmän loihtimaansa äänimaailmaan kuin levyjen mestarillisuuteen. Underworld jatkaa tätä sinänsä laadukasta perintöä.

The Odyssey-levystä lähtien bändin progressiivinen ja neoklassinen heavy metal on kulkenut power metalin lisäksi thrash metalin sahalaitoja pitkin. Samalla Allenin vokaalit ovat kokeneet kasvavaa väkivaltaistumista. Kehitys kärjistyi edellisellä Iconoclastilla, jonka raskaus ja kylmäkiskoisuus toimivat ylipituuden varjolla. Danten helvetin innoittama Underworld sulattaa ääripäät järkevästi tasaamatta piiruakaan kumpaakaan. Tuloksena on epäpuhdas mutta erittäin nautittava melodisen metallin taos, joka ei säästele hittejään. Nevermore on yhtyeen paras aloitusbiisi, jossa mättäminen ja melodia kättelevät silkkihansikkain, unohtamatta asianmukaista ja aina yhtä tyydyttävää sävellajin nousemista lopussa. Without You on puolestaan Accoladen ja Paradise Lostin mittainen voimaballadi, joka herkistää niin kitaroidensa kristallisuudella kuin Allenin uskonhypynomaisella heittäytymisellä. Perään hiihtää yhtyeen raskain biisi Kiss of Fire, jonka kuorosoundi, historian ensimmäiset blast beatit ja sahaus kuvaavat mustanmetallisesti helvetin syvyyksiä. Kappaleen nerokkuus piilee Allenin kertosäkeeseen tuottamassa yksinkertaisessa kiekaisussa. Itämaisen Charonin onnistuminen taas selittyy kertsin polveilevasti keinuvalla bassokuviolla. In My Darkest Hour on helvetin hyvä hevibiisi.

Vastavoimana sävellyskynän terää ei ole aina huomattu pitää kärjessään. Muutama poiminta saadaan kuitenkin täytteenkin keskeltä, kuten mahtipontinen ja kelvollinen slovari Swan Song, nimibiisin naamatmurjova tykitysosio sekä To Hell and Backin kuulas alkuliidi ja groovesti taittuva väliosa. Luonnollisesti Michael Romeon kitarataituruuteen ja Michael Pinnellan kosketinvelhouteen saa luottaa tässäkin istunnossa, soolojen ilmentäessä alakerran tunnelmia ikonisen syöksykierteisesti. Tämän levyn suurin voittaja on kuitenkin Sir Allen, joka on löytänyt äänestään ennenkuulumatonta kirkkautta ja melodisuutta. Edellislevyn hieman puisevan sylkemisen jälkeen pehmeä laulu, tunteikas huuto ja liekehtivä karjunta ovat priimassaan jättämättä miettimisen varaa sille, miksi kyseessä on maailman kärkitekijä. Kuule vänskä, täs on sulle hevilaulaja jok paranee vanhetessaan!

Underworld on Symphony X:n inspiroituneimpia tuotoksia, jonka hitit uskottelevat soittimen pyörittävän myös parasta. Valveutuneemmalla laadunvalvonnalla väittämä olisi pitänyt paikkansa, mutta tällaisenaankin haetaan pystit parhaasta aloitusbiisistä, parhaasta tuotannosta ja parhaasta laulajasta. Kaikella kunnioituksella rima ei sijaitse mahdottoman korkealla, joten tehkää Infernon, Odysseijan ja Kadotetun paratiisin rinnalle vaikka ysiplussan levy Nalle Puhista, kunhan teette sen!

Arvosana: 8

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s