Röyksopp – The Inevitable End

Norjalainen elektroninen duo kevensi 2000-luvun alkua pehmeillä ja stratosfääriin kohoavilla sävyillään, joissa värähtelivät mm. downtempo, trip hop, synapop ja house. Kolme ensimmäistä levyä kauhoivat innovatiivisesti sähköisen karkkikaupan valikoimaa läpi, missä tuoksinassa pohjalle jäi kourallinen alan ikihelmiä. Sen sijaan neljäs Senior vajosi keskinkertaiseen ja ylipitkitettyyn tummuuteen, joka kuvasti parhaiden marmeladien olleen jo poimittuja. Bändi vaikuttaa ymmärtäneensä tämän itsekin, sillä vuorossa on viimeinen kauhallinen.

Hyvänä uutisena vääjäämätön loppu ei ainakaan ikävystytä edeltäjänsä tavalla. Parhaimmillaan värinäkökenttä erottaa koreita makupaloja, jotka eivät petä karvaudellaan tai kitkeryydellään. Skulls aloittaa kelvollisen sahalaitaisella vokooderifestillä, josta Monument jatkaa samoissa merkeissä Robynin laulamana. Jälkimmäinen ei kolahda aikaisemmin julkaistun, deep houseen nojaavan version lailla, mutta tarjoaa hienon vaihtoehtoisen sävelkulun. Save Me toimittaa lisää electron hajuista pumputusta Susanne Sundførin vokaalilinjalla, joka on levyn paras.  Trip hopia mukaileva Here She Comes Again viipyilee tyylikkäästi Jamie Irrepressiblen marisevilla mutta toimivilla hipsterivokaaleilla, samoin kuin deep house-pala Compulsion, jossa yhtyeen utuilu on priimassaan.

Muu tarjonta on pääosin ravitsevaa ilman sen kummempaa makuelämystä, mutta pari raitaa palaa iloisesti ylös ikävää aavistamattomalla nautiskelijalla. I Had This Thing on enemmän Tomorrowlandin tai Weekendin tarjontaa, joka kirvoittaa tarkistamaan kyseessä edelleen olevan jäähyväislevy tai oikea levy ylipäätään. Running to the Sea onnistuu tällä saralla hieman paremmin jälleen Sundførin ansiosta, mutta kyllä tällaiset takavasemmat olisi voinut karsia. Rong on jousilla ryyditettyä Robynin kiroilua ja… siinäpä se numero kiteytyikin. Mikä lie viestinä ollut tässä taidepaukussa jää autuaaksi mysteeriksi. Niin hienona tehokeinona kuin Irrepressiblen laulu menee parissa numerossa, on se liikaa miltei puolessa materiaalista.

The Inevitable End voisi tuhkata Röyksoppin roihuavammissakin merkeissä, mutta hitti-inventaario sentään koristuu muutamalla viehkeällä joutsenlaululla. Albumimitassa duon tarina on miksausta ja masteria vaille valmis, mutta toiminta jatkunee pienjulkaisuilla. Ratkaisu toimii, sillä parhaatkaan julkaisut eivät kirineet sinne kultaisimpaan kantaan. Do It Again-ep väläytti lupaavampaa konseptia. Yhtä 2000-luvun vaikutuksellisimmista tekijöistä tässä kuitenkin nyyhkytellään, joten tehdään se allaolevalla arvokkuudella.

Arvosana: 7+

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s