CMX – Mesmeria

Torniolaisyhtye ei ole korkannut nykyistä vuosikymmentä levyllä, jonka intellektuelli humahtaisi hermopäätteiden ulottumattomiin kuin Yrjänän kotikutoinen omenasiideri. Iätin pehmeys oli muhkuraista, Seitsentahokkaan terävyys tylsistynyttä, eivätkä uuden “kertosäelevyn” julkistus sekä Rakkaudessa ja Sodassa-single valaisseet horisonttia sen ihmeemmin. Mutta armollisesti on kuuluisa kolmas kerta, jonka Mesmeria lunastaa.

Jossain Vainajalan kuntarajalla liikkuva uutuus aloittaa mainitulla sinkulla, jonka Madcookia muistuttavasta introsta siirrytään kauniin vaivattomaan säkeistöriffiin. Kertosäe ei kuitenkaan vedä niistä langoista, joista tapahtuisi jotain. Alkupärinöitä levy ei siis kykene tarjoamaan, mutta kuulija hinataan päättäväisesti takaisin sen pariin. Ennen kuin voimme siirtyä mehusteluun, on vielä mainittava rytmitykseltään, kitaroiltaan ja jousiltaan ruosteinen Ojai, jonka kertsi puolestaan alkaa voimallisella tunteella mutta laantuu turhaksi hössötykseksi. Oivaa nostalgiaa silti.

Pacmanin muotoinen osa piiraasta koostuu siis yllättävän verevästä suomirockista, joka sisältää yhdet uran letkeimmistä komppikitaroinneista. Laavaa lukeutuu pirteimpiin maullaan, joka on indiemäisyydessään ja teinipurkkaisuudessaan artotuunelamainen. Mystiikan Ontologinen Sydän maalaa jotakuinkin samanlaisen auringon, jota seuraa Tuleen Kirjoitetun melodiaa energisoiva kitaravalli. Mestarirakentaja tuo gastronomisesti kutkuttavaa vaihtelua punkilla ja isohaaraisella mättämisellä, ja Valles Marineris kruunaa nokkelan tahtilajikikkailunsa sävelkululla, joka palauttaa mieleen Taio Cruzin superhitin Dynamite. Minkäs mahtaa, hyvät melodiat ovat universaaleja muodosta riippumatta. Viimeiseksi on säästetty harmonisen vähäeleinen lopetusproge, Eksopaleoklimatologi, jota uhostetaan hyppysellä Sapattivuotta. Maittava, mutta parin vuoden takainen Kusimyrsky maittoi paremmin.

CMX teki kertosäelevyn, jonka kertosäkeet ovat hyviä. Sen suomalla valtuutuksella Mesmeria lyötäköön aikavälin 1996-2000 ruhtinaisiin ja nestekidenäyttöajan kuninkaaksi. Tälle suoritukselle voi nostaa siiderimaljan ja kolmannenkin.

Arvosana: 8+

CMX top 5:

1. Aion (2003)

Suomiprogen ja ylipäätään suomalaisen musiikin merkkipaalu, jonka pahuuden teemaa havainnollistetaan monipuolisuudella, edistyksellisyydellä ja kieroutuneisuudella, josta pirukin olisi ylpeä.

Arvosana: 9½

2. Rautakantele (1995)

Primitiivisen alkuvoimainen ja vääntelehtivä rock-levy, jonka miltei rikkomatonta hittiketjua kuvaavat parhaiten kesä, Kalevala ja helvetillinen koistinen.

Arvosana: 9+

3. Talvikuningas (2007)

Konseptilevyjen aatelinen, jonka huolellista scifi-tarinaa kuljetetaan hulppealla sanastolla, metallisella progella ja mahdikkailla ääniteemoilla.

Arvosana: 9-

4. Aura (1994)

Bändin ensimmäinen todellinen voimannäyttö, joka yhdisteli sulokkaita voimahittejä, riivattua räyhäämistä, sametinpehmeitä jousia ja innovatiivista ainesten käsittelyä.

Arvosana: 8½

5. Isohaara (2002)

Energiseen rokkaamiseen, metalliseen synkeyteen ja toisaalta höyhenenkeveyteen luottava perusteos.

Arvosana: 8½

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s