Origin – Omnipresent

Kansasista vaahtoava Origin leipoo avaruus-ääri-death metalistaan tarttuvaa taidetta, kuten kaksi edellistä levyä osoittivat. Juuri oikeisiin kohtiin isketyt koukut, jotka edustavat jotain muuta kuin raivotautista blastausta, ovat aina vieneet bändiä terveen hippusen eteenpäin. Myös uutukaisella on omat tuomisensa tekijöidensä viheliäisistä mielensyövereistä.

Uusi vokalisti, Skinlessissäkin vaikuttanut Jason Keyser, on kenties paras tähän mennessä, tulittaen kitusistaan kapinahenkisempää örvellystä perinteisen laatukirkumisen lisäksi. Alkutahtien energia tiivistyykin kaiken haihduttavan kuolemansäteen lailla, mikä saa jatkoa myöhemmissä numeroissa. Redistribution of Filth on viimeisin kuriositeetti Exhumedin kaltaisella deathgrindauksellaan, jossa d-beatit kopottelevat visvaa iloisesti joka suuntaan. Toimiva ehostus, joskaan ei mieleenpainuvimmasta päästä. Paras raita Source of Icon O riffittelee yhtä rentun elkein kaivertaen kuitenkin paikkansa korvanvuodattajain sydämiin.

Toisessa päässä peräti kolme välisoittoa vastaavat tunnelman ja draamakaaren rakentamisesta. Permanencen hitaan jämäkästä rouhimisesta edetään Continuumin ja Obsolescencen avaruusteemaiseen tilutukseen ja kosketinajoon. Keskimmäinen sisältää yhtyeen historian lempeimmät sävelet, jotka mallintavat kuvaa kauppa-aluksen telakoitumisesta vehreän eksoplaneetan kiertoradalla. Kunnes Unattainable Zero räjäyttää kyseisen aseman pillunpäreiksi toisella kärkiriffillä. Kolmannen tarjoaa The Indiscriminate-päätös ja heittää vielä perään kirskuvan loppukiihdytyksen, joka saisi Kiminkin hymyilemään kuin jahtinsa minibaarissa. Tähän levy ei varsinaisesti lopu, sillä hännille huitaistu laina crossover-pumppu S.O.D.:in Kill Yourselfista on luettu kaanoniksi. Lisäyksen tarve jää hienoiseksi mysteeriksi, muttei se mitään pahennakaan. Kova ralli, johon Origin on puhaltanut oman väkivaltaisen turhautuneisuutensa. Loppu lätty on yllättävän peruskaurapitoista sisältämättä sen kummoisempia. Ulosanti noudattaa tasapainoisesti viimeisimpien levyjen massaystävällisempää linjaa, mutta kuningasideat ovat vain jääneet pienemmälle tällä erää. Aina ei voi voittaa.

Sekopäisyydestä ei ole tingitty vähääkään, ja yhtye on edelleen oma boheemin brutaali itsensä. Kaikki on tehty paremmin aikaisemmin, mutta perusvarmuus ja tyylikkäät päivitykset pitävät suojakilvet ja ionikanuunat vireinä halpoja kilpailijoita vastaan.

Arvosana: 8

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s