Arch Enemy – War Eternal

Tätä nykyä amerikkalais-kanadalais-ruotsalainen Arch Enemy kuuluu niihin bändeihin, jotka kiitävät enemmän biisien kuin levyjen energialla. Yksikään aiemmasta yhdeksästä julkaisusta ei ole kovettanut itseään melodeathin ikijäähän, mikä on todella kivullinen seikka kuunnellessa parhaita paloja. Priimassaan Amottin kitaraveljesten juustoheavy-death-thrash on ryysinyt luihusti muun genretarjonnan ohitse tarkastelemaan jäätiköitä.

War Eternal kasvattaa hittiparaatia jälleen muutamalla tulokkaalla, mutta kuvio on valitettavan sama. Lisäksi Christopher otti velikerhosta lähtiessään jotain mukaansa, sillä edellisen Khaos Legionsin tavoin uutuuden sovitukset ovat puisevanpuoleista perusdödöä, laskematta ihania poikkeuksia. Tämänkertaisen voittoarvonnan numerot ovat War EternalYou Will Know My NameTime Is Black samettisten jousien ja raakuuden yhdistelyllään ja On and On yllättävän hienosävyisellä kertosäkeellään.

Näkyvin osio lankeaa luonnollisesti uudelle naisärisijälle, The Agonistista ja Kamelot-yhteistyöstä tutulle Alissa White-Gluzille. Siinä missä Angela Gossow vetäytyi parhaista suorituksistaan melko lattealle standardille, kuulostaa White-Gluz vieläkin ponnettomammalta. Saksatar sentään tuntui vielä yrittävän saavuttaa entistä vihaansa, mutta kanadalaisen tasainen värittömyys ei ilmaise senkään vertaa, puhumattakaan Wages of Sinin ja Anthems of Rebellionin aikaisesta upeasta porkkanaraastimesta. Puhtaat vokaalit ovat huomattavan enemmän White-Gluzin teekuppi, mutta niitä kuullaan vain tukahdutetussa taustamuodossa Avalanchessa, joka sekin muuten sisältää hienoa jousisovittamista. Vaan riffejähän me olemme tulleet ihastelemaan, emme goottierotiikkaa uhkuvaa, kukille tuoksuvaa, leiskuvahiuksista, notkeasti liikehtivää, mehukashuulista, säihkysilmäistä ja kuohuttavasti hymyilevää keulakuvaa.

Mainittua hittirivistöä olisi voinut jatkaa vielä Not Long for This World-outrolla, ellei se tuottaisi tiettyä nostalgista epävarmuutta, josta moni on jo ehtinyt puuskuttaa mutta joka täytyy mainita täälläkin. Kitaraleadi kuulostaa miltei tarkalta kopiolta NSYNCin hitistä It’s Gonna Be Me. Melodia on tietenkin Michael Amottin oma aivoitus, sillä eihän ex-Carcass-kitaristi matkisi tahallaan ruotsalaista pop-huipputuottajaa… eihän? Jää nähtäväksi, kuinka raskaasti Puujärven Jussi ja kumppanit ottavat tämän yhteneväisyyden. Ja kyllä, se on hyvä melodia.

Arch Enemy on kymmenennelläkin pitkäsoitollaan laatutavaraa, vaikkei edelleenkään voi välttyä kuvalta formulakuskista, joka on voittanut kisoja mutta hävinnyt mestaruudet. Mutta kuten on todettu, pienetkin menestykset voivat johtaa vastaavaan lopputulokseen.

Arvosana: 7½

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s