Midlake – Antiphon

Texasilainen Midlake on kuin rakastettava, esiintymisasuaan tiuhaan vaihtava diiva: teema vaihtuu mutta viihde säilyy, eikä rahoja tarvitse pyytää takaisin. Debyytin elektronissävytteinen pilipali-indie vaihtui klassiseen rockiin ja folkiin, jotka puolestaan seesteytyivät kolmannen kuosin hippiringissä. Tämän muutosketjureaktion tahtipuikkoa piti tiukassa otteessaan laulajakitaristi Tim Smith, kunnes näkemyserot pakottivat hänet lähtemään. Show ei keskeytynyt, mutta mitä tulee ulos pukukopista?

Merkittävä osa Smithin näkemyksestä oli jo nauhoitettu, mutta loppubändi päätti aloittaa alusta kahden lisäjäsenen kanssa, siirtäen kitaristi Eric Pulidon vokaalivastuuseen. Ja mitä sallimus paratkoon tapahtuikaan: Antiphon ei ainoastaan määritä bändiä uudelleen, se on myös jotakuinkin yhtä hyvä kuin edeltäjänsä, tähän saakka paras The Courage of others. Halaukset ja seppeleet saa osoittaa Pulidolle, jonka laulu helkää vähintään yhtä vaivattomasti ja väkevästi. Muut eivät suinkaan turhaa tykkää, sillä kaikissa lepää tämänkertainen uudistus, joka viittaa perusteelliseen retrospektiivisuuteen ja sen merkkipaalujen täydelliseen jalostamiseen. The Trials of Van Occupantherin reippaus asettaa yleisen mielialan, joka huurretaan säkenöivän paluun tekevillä analogisyntikoilla ja modernimmilla ääntelyillä. Päättymättömästi kuulija viihtyy edellisestä poikkeavan tehosteen parissa, yhdessä kitaroiden akustisen kudonnan ja särinän kanssa. Rumpali McKenzie Smithin tomityöskentely on kuin vapaa sielu itsessään, näkemyksellistä ja tanssittavaa. Puhaltimet ja jouset tuovat satunnaista esteettistä lisäarvoa. Kiteytetysti Antiphonin soundi tulee ulos rypsiöljyllä tankatusta digimaasturista: ajanmukaisesta mutta maanlämpöisestä.

Hienostuneen itsetutkiskelun lisäksi tarjotaan aikuisten uuttakin. Vale-instrumentaali tuo poikkeuksellisella bassodraivillaan progesävyjä, samoin kuin levyn päättävät Corruption ja Provider (Reprise), jotka maustavat Couragelta napattua viipyilevyyttä arvaamattomalla rakenteella ja ylimaallisilla äänillä. Kaksikossa piilee myös kokonaisuuden pikkuruinen riippakivi, sillä niiden ulottuvuusmatkailu kylmenee taukoamattoman hittirupeaman varjossa. Rohkea ja kelvollinen aluevaltaus, joka vaatii lisätyöstämistä. Mitä tulee hitteihin, vokaalit ja soitto lyövät kättä erityisen hivelevästi nimibiisissä, Providerissa ja Agesissa, joista ensimmäinen sisältää levyn päihdyttävimmät lauluharmoniat.

Perehtymättömämpi voisi todeta, että Timppa teki sen taas avatessaan jälleen uudenuljaan luvun yhtyeen historiassa. Mutta Antiphon onkin yhteistyön ja itsensä löytämisen riemuvoitto, joka tuo vähäisempien piilevät kyvyt esiin tavalla, josta musiikkituotanto hyötyisi laajemminkin.

Arvosana: 9-

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s