Omnium gatherum – Beyond

Karhulan melometalliposse on vuosien saatossa hionut itsestään tunnistettavan timantin, joka valloittaa aloja tasavarmasti. New world shadows-kiekko siloitti poukkoilevan maaston harmoniseksi, omista tekemisistä täysin tietoiseksi tantereeksi. Beyond rakentaa tälle vahvalle perustalle varovaisuudella mutta huolellisuudella.

Uutuudella ei liikoja lähdetä seilailemaan, vaan hyväksi havaittu kurssi pidetään entistä vakaampana. Sovitukset ovat jälleen hippusen suorempia, ja AOR-henkisyys kuuluu riffeissä ja melodioissa laajemmin kuin koskaan. Vaivaannuttavasti ilmaistuna Beyond on kuin sulava ja liukas delfiini, joka kiitää säihkyvänä kansikuvan aaltojen halki. Rennompi ote mahdollistaa myös suuremman paisuttelun, mikä tekee tavaramerkkivalleista pöyheämmän tuntuisia. Toisin sanoen bändi on ottanut kaiken irti vahvimmasta puolestaan, mikä vain passaa jo kuudennen albumin ollessa todellisuutta. Pelkästään Luoto-intro tuhoaa kaiken tieltään soundtrack-kitaroinnillaan, ollen yksi historian parhaista levynaloituksista. Missään vaiheessa ei kuitenkaan äidytä löllöiksi, mistä pitävät huolen perinteinen sahaaminen ja takominen sekä Jukka Pelkosen mörinä, joka lukeutuu metallin omalaatuisimpiin.

Pientä uutuudenviehätystä viritellään New dynamic-aloitusnumerossa, kun kitara ja koskettimet käyvät iloiseen power metal-duettoon. Muuten kappaleessa edetään tyypillisen toimivasti paukutellen ja luritellen. Nightwalkers ei varsinaisesti uudista, mutta sen kitaratremolo-kosketin-melodia kuulostaa silti innovatiiviselta, kaivaen esiin pohjoismaalaisen sydämen purppurapaletin. Ja siinä yrjötään kotikieltä! Vanhan vokalistin hyväksikäyttämä ilmaisutapa tekee paluun, toivottavasti jatkossakin ja suuremmassa roolissa. Muuten kiipeillään tutummilla surumielisyyden kallioilla. In the rim erottuu tavaomaisuudestaan huolimatta poikkeuksellisen tarttuvalla ääniseinämällään. The Unknowing hämmentää aluksi tremololla, joka muistuttaa edellislevyn Soul journeysin omaa, mutta pääsee vikkelään omille jaloilleen kohoten parhaimmistoon. Päätösraita White palace on odotetusti pitkä ja kuohuttaa kauniisti mainitulla vallilla, yhdistyen vielä kätevästi Luodon uudelleenlämmittelyyn, joka haihtuu syntikalla jonnekin horisonttiin. Jäljellä olevat biisit sisältävät nekin vaikuttavia koukuttimia, eritoten Formidable, mutta kertosäkeiden kuljetukset eivät ole saaneet sitä viimeistelevää potkua. Varsinkin Who Could say-puoliballadi jumiutuu mukavuusalueelle, vaikka Pelkonen siihen hienosti tunnettaan lataakin.

Beyond ei ole Omnium gatherumin paras levytys, mutta se on tismalleen yhtä vahva näyttö kuin edeltänyt sisarensa. Parhaimmillaan se maalaa henkeäsalpaavammin ja elokuvallisemmin kuin milloinkaan muulloin, joten rahkeet itsensä täydelliseen ylittämiseen ovat alati läsnä. Suositeltavaa olisi myös liittää Dan Swanö yhtyeen jäsenistöön, mieshän käytännössä jakaa pedin heidän kanssaan!

Arvosana: 9-

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s