Kamelot – Silverthorn

Amerikkalainen Kamelot lukeutuu kiistatta melodisen metallin eturintamaan, mistä käy kiittäminen sen jäljittelemätöntä dramatiikan ja teatraalisuuden tajua. Kivulias isku melodianjanoisille korville olikin, kun vokalisti Roy Khan, joka käytännössä toimi kasvoina bändin sielulle, ilmoitti väistyvänsä musiikkibisneksestä kokonaan. Mutta Silverthorn julkaistaan tahdissa ja tavalla, joka ei kieli melkeinpä mitään tapahtuneen.

Yhtyeen kaksi edellistä levyä olivat kelvollisia, mutta osuivat kovin kauas niistä kultasuonista, joista klassikot Karma ja The Black Halo ammensivat. Kun hiipuvaa intoa seurasi traaginen rakennemuutos, alkoi odotusta käytännössä korvata muisto. Yllättävän pian kiinnostus kuitenkin heräsi uteliaisuuden muodossa, kun paikkaavaksi laulajaksi ilmoitettiin Seventh Wonderin Tommy Karevik ja tuleva levy tiedotettiin konseptilevyksi. Ilahduttavasti myös biisintekovastuu ei jäänyt yksin kitaristi Thomas Youngbloodin harteille, vaan seuraksi saatiin Karevikin lisäksi kosketinsoittaja Oliver Palotai ja tuottaja Sascha Paeth. Liian usein innostavat lähtökohdat valehtelevat, mutta huojentavasti Silverthorn ei osoittaudu pelkästään hyväksi levyksi, vaan Kamelotin ryhdistäytymiseksi sen omalla mittapuulla. Miltei kaikki edeltäjien puutteet – Ghost Operan keskitien sovitukset ja draamakaaren poissaolo, Poetry for the Poisonedin kuiva ja ohut äänimaailma – on kitketty, mutta se kaikkia yhdistävä perisynti, helpomman kaavan biisit, ei ole vielä täysin kaivettu ja kummutettu. Suurena kontrastina jylläävät suurenmoiset biisit, jotka rikkaiden sovitusten ja raikkaan tuotannon myötä herättävät eloon tarinan, joka ei lähtökohtaisesti kuulosta yhtä kiehtovalta kuin aikaisemmat Faust-mukaelma ja levynsisäiset minikonseptit. Toimintaa tukee yleinen tyyli, joka on rokkaavampi ja energisempi ja jota tuetaan kevyellä orkestraatiolla. Tuikitärkeä aines onnistumisessa on tietenkin Karevik, joka ei tyydy pelkästään toistamaan SW:stä tuttuja maneerejaan, vaan mukautuu uuden työnantajansa sielunmaisemaan luoden itselleen uusia ilmaisutapoja.

Tyylikkään mutta tavanomaisen intron jälkeen aloittaa Sacrimony (Angel of Afterlife), joka muistuttaa täydellisesti, miksi Kamelotia ryhtyi alun perin kuuntelemaan. Ensikuulemalla tarttuva, poukkoileva kertosäe, tulen lailla nuoleva soolo ja naisvierailijoiden vokaalit, Alissa White-Gluzin rääkyessä ja Elize Rydin varioidessa kertosäettä, yhdistyvät puhtaaksi fanipalveluksi. Tämä olisi riittänyt, mutta lopun odottamaton ja aavemainen hyräily tekee kappaleesta entistäkin nautittavamman. Tenho jatkuu Ashes to Ashesissa ja sitäkin seuraavassa raidassa, kunnes hurmio katkeaa hetkeksi. Song for Jolee-slovari luottaa Karevikin tunteikkaaseen suoritukseen sen verran, ettei itse sävellys ole hioutunut lopulliseen muotoonsa. Veritas on harmillista määrittää samaan matalikkoon edustaessaan monipuolisinta antia. Kuorolaulettu mutta tylsä kertosäe saa seurakseen kieroa riffittelyä, perinteisen keskiaikaosion ja viettelevän, harmonikalla toteutetun version pääosasta. Alkulevyn tunnelmiin palataan kolmen biisin voimin, joista etenkin kaksi jälkimmäistä tarttuvat kuulijaan varmaotteisesti. Nimibiisi etenee oletetulla arvokkuudella ja mahtipontisuudella, ja Falling Like the Fahrenheitissa mainittu tunteikas suoritus saa rinnalleen yhtäläiset sävelet tavalla, joka kirvoittaa sympatiaa tarinan traagisia hahmoja kohtaan. Peruslaadukkaan välibiisin jälkeen saavutaan finaaliin, jonka vajaalla yhdeksän minuutin kestollaan pitäisi sulkea paketti tyhjentävästi. Tavoite saavutetaan osittain, mutta Prodigal Sonin teemat ja dynamiikka eivät kykene vastaamaan hittibiisien paisuttamaan haasteeseen. Tyytyväisyys on silti päällimmäinen tunne, ja outron eteerisen maton lomassa voi levätä huoletta.

Silverthorn aloittaa uuden koodeksin Kamelotin tarussa, ollen parasta sitten The Black Halon, vaikkei niitä ovia aivan kolkutellakaan. Karevik ei myöskään omaa Khanin mannerluokkaista karismaa, mutta hoitaa tehtävänsä vaaditulla voimalla ja kunnialla. Upeinta on, ettei kehitys ole koskaan loppunut laadun heittelyistä huolimatta, ja Kamelot on entistä painokkaammin enemmän kuin nimestään kohoavat mielikuvat.

Arvosana: 8+

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

One Response to Kamelot – Silverthorn

  1. Pingback: Kamelot – Haven | Musaddikti

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s