The Contortionist – Intrinsic

Amerikkalainen The Contortionist julkaisi yhden vuoden 2010 hienoimmista debyyteistä. Exoplanet kuulosti Between the buried and me:n pikkuveljeltä soiden kuitenkin omalla tyylikkäällä taajuudellaan. Junttaavan ja poukkoilevan raakuuden sekä avaruudellisen tunnelmoinnin naitos lupasi maat ja taivaat tulevaisuudessa. Joskus täytyy kuitenkin osata varautua siihen, ettei saa tilaamaansa.

Exoplanetin sovitukset olivat kohtalaisen suoraviivaisia, purskahtaen silloin tällöin oivaltavaan kikkailuun. Meshuggahin ja Cynicin progressiivinen perintö oli kuultavissa vivahteittain, mutta nyt noista astioista on kauhottu urakalla. Kun sekaan on vielä lisätty Dream Theaterin omat signatuurikujeilut, on selvää ettei bändi ole missään nimessä halunnut ylittää matalaa kohtaa. Myös kappaleiden nimet henkivät tätä pyrkimystä (Anatomy anomalies?). Mutkikkuus on vaarallinen ominaisuus, jonka taitajilta vaaditaan verrattain suuria edellytyksiä ja harjaannusta. Näitä The Contortionistilta löytyi debyytillä, mutta tällä kertaa tuo taika vaikuttaisi miltei kadonneen.

Liian usein tahtitanssittelut tuntuvat pakotetuilta ja biisirakenteet hakevat jotain, mitä ne eivät saa tavoitettua. Tuloksena materiaalin fokus on ailahteleva ja harhaileva. Toinen harmittava seikka on levyn räikeä kaksijakoisuus progressiivisen tunnelmoinnin ja metallin kesken. Melodisella puolella on toimivat hetkensä, mutta mättöosuudet ovat enimmäkseen irrallista ja geneeristä palm mute-kohkaamista. Eivät Exoplanetinkaan runttaukset olleet aina niitä mielikuvituksellisimpia, mutta ne oli sentään fuusioitu tehokkaasti muuhun ainekseen. Osasyy muutokseen löytyy vokalisti-kosketinsoittaja Jonathan Carpenterista, jonka raivoaminen kuulostaa oudon vaisulta. Jos aikaisemmin hänen vokaalinsa antoivat leijonanosan yleisestä turpasaunasta, nyt ne toimivat pikemminkin ehosteina. Sen sijaan puhdas puoli on entistä parempi ja sitä tarjotaan huomattavasti laajemmin, normaalina ja efektoituna. Kolmas nurisemisen lähde on levyn loppu. Kokonaisuuden rakentaminen päättyy yllättäen lyhyeen ja yhdentekevään junttanumeroon, jonka jälkeen ollaankin jo avaruusambient-outrossa. Muiden vikojen lisäksi jää keskeneräinen vaikutelma.

Kaiken jälkeen voi kuitenkin ilolla todeta, ettei yhtye ole kadottanut mihinkään persoonallista melodiatajuaan. Tämän paatin pitävät pinnalla nimenomaan melodiat ja harmoniat, joita erottuu sekavuuden merestä. Positiivista kehitystä edustaa myös kosketin- ja synatyöskentely, jonka parista on kaivettu hämmentävän tuoreita ja syviä maisemia. Ehoimmillaan Intrinsic kuulostaa suorastaan helvetin hyvältä, kokonaisuuksien hallinta vain ontuu. Keskitetyimmät raidat ovat CausalitySequential visionAnatomy anomalies ja Cortical.

Kaikki työkalut ovat edelleen hallussa, mutta The Contortionist otti kehitysaskeleen jättimäisellä jalalla. Satunnainen kuulija voisi luulla tätä peräti lupaavaksi demoksi Exoplanetin ollessa todellinen näyttö. Suositus on joko menneisyyteen palaaminen tai nyky-Cynicin kaltaiseen tunnelmaprogeen siirtyminen.

Arvosana: 7-

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s