Sear bliss – Eternal recurrence

Unkarilainen Sear bliss esittää toisen aallon melodista black metalia, joka hyvien biisien lisäksi erottuu soitinvalikoimasta löytyvällä poikkeumalla. Kitaroiden, koskettimien ja satunnaisten elektronisten äänien lisäksi tunnelmaa rakentavat trumpetti ja pasuuna. Naurettavuus ja irrallisuus ovat riskejä omaperäisyyden tavoittelussa, mutta tässä tapauksessa ehosteita on käytetty onnistuneesti useamman levyn ajan. Parhaimmillaan vaskipuhaltimet ovat luoneet suorastaan tuomiollisen mahtavan tunnelman mustaan julistukseen.

Päällisin puolin aikaisemmat levyt ovat kulkeneet samoissa raameissa, mutta Eternal recurrence ottaa uuden, kokeellisemman kurssin hiukan norjalaisen Enslavedin tapaan. Tempo on laskettu keskivaiheille lukuun ottamatta yhtä pikablastausta, ja riffailussa kallistutaan Neurosiksen kaltaiseen kieroiluun perinteisen sahauksen sijaan. Nauhaton basso lisää haettua eksentrisyyden vaikutelmaa. Vaskisoittimien osuus on pienempi, mikä hieman harmittaa, joskin The Eternal questissa trumpetille on löydetty uusi, jazzmainen sovitustapa. On ilahduttavaa, että bändi on vaihtanut täysin uudelle raiteelle kehityksen nimessä, mutta samalla matkasta on pudonnut osa siitä houkutuksesta, joka alunperin liitti kuuntelijan talliin. Riffit eivät ole enää sirkkeleitä, jotka leikkaavat kiinni ihoon, ja joidenkin biisien rakenteet tuntuvat keskeneräisiltä. Varsinaisista ohilyönneistä ei kuitenkaan kärsitä, vaikka Entering the seventh gaten alkupuoliskon vispilät ja vaikerrusäänet menevät huonon taidepläjäyksen piikkiin. Jälkimmäinen osuus kompensoi onneksi laadukkaalla riffittelyllä. Parhaiten uutta tyyliä ilmentävät Ballad of the shipwrecked myrskyisällä teemallaan ja There’s no shadow without light kosketinmatollaan.

Eternal recurrencen uudistuksissa on potentiaalia, mutta siltä puuttuu ne kaksi asiaa, jotka tekevät Sear blissistä erityisen hyvän: sävellykset ja vasket. Joten seuraavaa erää varten – pahoittelen tämän sanomista –  kynä pystyyn ja pilli suuhun.

Arvosana: 8-

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s