Yes – Fly from here

Yksi brittiprogen suunnannäyttäjistä on tehnyt maailman parhaimman levyn. Kyseessä ei valitettavasti ole nyt arvosteltava tekele, vaan Relayer vuodelta 1974. Viimeinen mielenkiintoinen albumi ennen 2001 ilmestynyttä Magnificationia oli kasarikauden aloittanut Drama. Sen erikoisuus perustui new wave-kaksikko The Bugglesin vahvaan osallisuuteen, sillä karkeasti puolet materiaalista perustui heidän sävellyksiinsä, ja he vastasivat laulu- ja kosketinpuolesta.

Fly from Here omaa samat lähtökohdat, paitsi että vokaalivelvollisuuden hoitaa uusi tekijä, Benoît David. Tarjolla on siis jälleen klassisen Yes-soundin ja kasaripop-sensibiliteetin risteytystä. Jo alkuun pelataan kovilla, kun nimikkokappale kellottaa vajaaseen 25 minuuttiin. Teos ei sijoitu lähellekään parhaimmistoa, mutta sen kaunis pääteema koordinoi toimivasti kelvollisia ympärysosia. Poikkeus on väkinäinen Bumpy Ride-instrumentaalikohta. Loppulevy on pop-rakenteiden hallitsemaa. The Man You Always Wanted Me to Be saa voimaa basisti Chris Squiren upeista vokaaleista, mutta jää silti melko laimeaksi. Kahden seuraavan, perushyvän pop-rallin jälkeen Steve Howen Solitaire-kitaranumero piristää, kunnes päätösproge Into the Storm lopettaa levyn hieman kuivasti.

Fly from heren ongelma on jotakuinkin sama kuin Draman: särmää löytyy, kuten Squiren möyryävä basso, mutta kokonaiskuva on hiukan löysä. Enempi pehmeyden rakoilu olisi maistunut, sillä materiaali ei ole tarpeeksi hyvää kelvatakseen täysin tällaisenaan. Howen sormet ovat sentään edelleen notkeat, vaikka kuultavissa ei olekaan sitä progea ja juurimusiikkia jännittävästi naittavaa tyyliä, josta hän on tunnettu. Myös Benoîtin laulu ei saa kaipaamaan Jon Andersonia ainakaan itku kurkussa.

Fly from Heren hyveet lukeutuvat pääasiallisesti Geoff Downesin ja Trevor Hornin ansioiksi. Ja kun Magnificationkin oli enemmän orkestraatioiden kangistama stadionlevy, en koe ehdoitta, että olemme saaneet 2000-luvun Yesiltä sitä “true”-kokonaisuutta vielä. Sellaista ei välttämättä kannata kuitenkaan odottaa enää, joten nauttikaamme siitä, että näinkin tasokas julkaisu aineellistui suhteessa 80- ja 90-luvun nälkävuosiin.

Arvosana: 7½

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s