Opeth – Heritage

Jo vuosia Mikael Åkerfeldt on livauttanut salakavalasti Opethin levytyksiin 60- ja 70-luvun sävyjä, ja selkeästi tämä alkoi kuulua Damnation-albumista lähtien. Aikoinaan kyseinen metallista riisuttu levy otettiin hyvin vastaan fanikunnassa, mutta Heritagen kohdalla asia ei ole niin yksinkertainen. Jo kansikuvasta voi päätellä, että nyt ollaan sukellettu kaninkolosta metsään, jonka mikroilmastossa hengitetään hapen sijasta mieltälaajentavia. Lisäksi Damnationiin pettyneiden ei tarvinnut kärvistellä, sillä he olivat saaneet alle puoli vuotta aikaisemmin perinteisen ja laadukkaan Deliverancen.

Edellinen Watershed painoi progekaasun melko syvälle, mutta Heritage edustaa kyseistä soundia isolla alkukirjaimella. Åkerfeldtin visiota on pakko ihailla, sillä jos uutukaista soittaisi Opethista autuaan tietämättömälle, sanoisi hän sen olevan jokin 70-luvun jamittelu. Enkä tarkoita nyt söpöä retroilua, sillä Heritagella soittaa bändi, joka olisi hyvin voinut vaikuttaa King crimsonin, Jethro tullin ja Comuksen rinnalla. Vaikka levy ei sisälläkään death metallista puolta, on se silti raskas heavy-riffien ja tonnin painoisten Hammond-urkujen ansiosta. Painostava ja ahdistava tunnelma onkin asia erikseen. Ensimmäisillä kuunteluilla olo on kuin tunkkaisessa ja oudossa luolassa, mutta ajan kanssa kappaleiden minimalistiset sovitukset koukuttavat ja tekevät paikasta kotoisan. Åkerfeldtin laulu on tuttuun tapaan koossa pitävä voima, ja melodiat ovat kauniita ja jylhiä, vaikkakaan eivät Opethin mestariteosten tasoisia. Pieni särö kokonaisuudessa on Rainbow-Deep purple-henkinen Slither, joka tuntuu välipalalta kunnianhimoisemman materiaalin keskellä. Hienoimmat raidat puolestaan ovat trippaileva Devil’s orchard sekä Nepenthe ja Famine, jotka kauniin ja rauhallisen osion jälkeen räjähtävät Hammondin ja Rhodesin merkeissä. Kiitosta koko levy saa myös Åkerfeldtin kovasti suosimasta mellotronista, jolla ei voi ylitarjottunakaan hävitä.

Opeth päätti seurata sydäntään ja tehdä sitä musiikkia, jota se haluaa soittaa. Suunnanmuutos vakuuttaa, mutta henkilökohtaisesti jäin kaipaamaan death metalin ja vapaan tyylin sekoitusta, joka on dynaamisempi ja dramaattisempi. Mikäli bändi aikoo jäädä uuteen kotiinsa, toivon pidempää paneutumista melodioihin, sillä niistä on nyt kyse puolta enemmän.

Arvosana: 8

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s