Fair to Midland – Arrows & Anchors

Täältä löydät yhtyeen edellisen levyn arvion.

Yksi hartaiten odottamiani levyjä on lopultakin täällä, kun Texasilainen Fair to Midland julkaisi seuraajan menestyksekkäälle Fables from a Mayfly: What I Tell You Three Times Is True-albumilleen. Toivomuksissa oli, että bändin vaikuttava osaaminen kasvaisi räiskyvään kukkeuteen, mutta kuinka asia mahtaa olla?

Arrows & Anchors on pienoinen pettymys. Se sisältää nuolia, jotka osuvat suoraan maaliinsa, mutta myös ankkureita, jotka hidastavat sen kulkua. Siksi onkin hyvä, että aloitus toimii mallikkaasti; kokonaisuuden parhaimmat neljä raitaa on asetettu peräkkäin. Whiskey & Ritalin starttaa suorastaan turpaan vetävällä tamppauksella, jota pehmentää upea kertosäe. Musical Chairs on varma singlehitti Dance of the Manateen tavoin, vaikkei omaa samaa iskua. Uh-oh jatkaa hienosti bändille uudenlaisella rytmityksellä. Mikä pistää kuitenkin perusteellisesti pähkinöiksi on Amarillo Sleeps on My Pillow, joka on vahva ehdokas mietittäessä Fair to Midlandin parasta biisiä. Säkeistöjen banjo ja hillbilly-aksentti ovat naurettavan loistava lisä, jonka jälkeen edetään mahtipontisen murskaavaan kertosäkeeseen. Näin se homma hoidetaan.

Loppu levy onkin sitten tasaisen hyvää tavaraa, joka ei kuitenkaan varsinaisesti innosta, plus yksi täytebiisi. Osaltaan tähän vaikuttaa se koko levyä leimaava piirre, että sovituskattaus on suppeampi ja sävellystapa erilainen. Kitaran rooli on laskenut miltei kokonaan komppauksen tasolle verrattuna Fablesiin, jolta löytyi useita tunnistettavia riffejä. Iso osa kappaleista nojaakin raskaasti monotoniseen kitaravalliin, jota ryyditetään kosketinmatolla, sekä Darroh Sudderthin vokaaleihin. Yksinkertaistaminen tuo sävellyksen laadun selkeämmin esiin, ja parhaiten onnistuu alun supernelikko. Huippukohdat eivät kuitenkaan pääty. Rikki Tikki Tavi hauskuuttaa poukkoilevuudellaan, vaikka onkin hieman keskeneräisen tuntuinen, ja Golden Parachutesin kertosäe sisältää kauniin ujeltavan kosketinsoundin. Levyn päättää kymmenenminuuttinen The Greener Grass, jonka nätti kertsi saisi lisää voimaa, jos sen ympärillä tapahtuisi enemmän. Sudderth antaa jälleen miellyttävän näytön vokaaliosaamisestaan, vaikkei kunnon revittelyä kuullakaan niin yhtä paljon. Sen sijaan äärimmäisempää ääntelyä löytyy enemmän, mikä on vain plussaa. Dance of the Manateen röhkimisestä jäi nälkä.

Arrows & Anchorsilla tehdyt ratkaisut kummastuttavat, mutta hyvää materiaalia löytyy sen verran, että kyllä tähän voi tyytyä. Olisi se yhdeksikkö ollut kuitenkin kiva antaa yhtyeelle, joka sen ansaitsee.

Arvosana: 8

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s