Omnium gatherum – New world shadows

Karhulasta ponnistava Omnium gatherum on lukeutunut pitkään yhdeksi suosikeistani suomalaisen melodeathin alueella. Sisällyn ylpeänä molempien vokalistien, Antti Filpun ja Jukka Pelkosen, aikaisten levyjen faniksi. Years in waste-levyn kimurantin progressiivisuuden jälkeen puhalsivat uudet tuulet, kun puikkoihin astui hyvin erilainen laulaja, ja ilmaisua muutettiin suoraviivaisemmaksi. Stuck here on snake’s way antoi syyn odottaa suuria tekoja bändiltä, ja Redshift latoikin tiskille senastisen uran vaikuttavinta jälkeä. Uutta albumia, New world shadowsia, tuli odoteltua nistinomaisella vimmalla.

Tyytyväisenä voin todeta, että ulos on pukannut jälleen laadukkaasti erilainen, mutta edelleen OG-leimalla varustettu kokonaisuus. Ja nimenomaan kokonaisuus. Yhdeksän kappaletta nivoutuvat yhdeksi, utuisen syvälliseksi nipuksi, jota pitää kasassa kansikuvan antama teema. Pääpainona ei ole sovituksellinen laaja-alaisuus, vaan vahvat ja kiireettömät melodiat, joita kitarat ja koskettimet luovat tiiviissä yhteistyössä.

Asian ytimessä ollaan jo kymmentä minuuttia lähentelevässä aloitusraidassa, Everfields, joka maalailee levyn tunnelman valmiiksi. Kappale ei edusta levyn parhaimmistoa, sillä sen alkupuolisko on hiukan tahmea, mutta puolessavälissä alkavat tapahtumat asettavat mielentilan oikeaan uomaan paremmin kuin hyvin. Tämän jälkeen kuullaan suuri tukku äärivoimakkaiden melodioiden surusanomaa, ja etenkin Ego, New world shadows, Soul journeys ja The Distance tärähtävät tajuntaan kitaraliideillään. Redshiftin pienenä ongelmana olivat Jukka Pelkosen puhtaat laulut, jotka olivat riittävän hyvät mutta jotka latistivat menoa suurina määrinä. Tällä kertaa puhtaudet on pidetty minimissä ja ne on sijoitettu kohtiin, joissa niiden teho nousee esiin oikealla tavalla. Laulajana ei toimi kuitenkaan Pelkonen vaan miksauksesta ja masteroinnista vastannut Dan Swanö. Näillä asetelmilla Pelkosenkin ääni olisi varmasti toiminut, ja olisi ollut mielenkiintoista kuulla, kuinka hän olisi suoriutunut nimikkobiisin loppurevittelyistä. Toinen hieno yksityiskohta on The Distancen päämelodia, joka vastaa identtisesti Stuck here on snake’s way-levyn Just signsin omaa. Kyse ei ole kuitenkaan halvasta kierrätyksestä, vaan jatkumosta, jossa riffi on saatu kuulostamaan moninkertaisesti paremmalta. Kokonaisuuden päättää upeasti ja jopa euforisesti Deep cold, aloituksen tapaan miltei kymmenen minuuttia pitkä.

New world shadows on harkitumpi ja tasapainoisempi kuin Redshift, muttei ihan yllä edeltäjänsä loistokkuuteen, joka perustui monipuolisuuteen ja yksinkertaisesti parempiin sävellyksiin. Mutta kyllä tällä suorituksella muu tuotanto pestään ja melko kirkkaasti. Niin kauan kuin ainoa alkuperäisjäsen, Markus Vanhala, tarjoaa uniikin melodiatajunsa yhtyeen käytettäväksi, ei ole huolta ainakaan pettymisestä, kokoonpanosta riippumatta.

Arvosana: 9-

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s