Portugalilainen jazz-laulaja Sara Serpa oli aikoinaan raikkaan odottamaton löytö genreen perehtymättömälle. Hänen Praia-debyyttinsä sisälsi perinteistä jazzia, jonka kiinnostavuuskerroin nousi tähtiin Serpan poikkeuksellisten scat-vokaalien avulla. Täydellisen kuulaat ja monimutkaiset vokaalimelodiat saivat ajattelemaan solisti-käsitettä enemmän instrumentaaliselta kannalta. Tarvittaessa tämä kirjaimellisesti orgaaninen soitin vaihtoi ymmärrettäviin sanoihin, luoden ainutlaatuisen sykähdyttävän dualismin.
Mobile luo merkittävän eron debyyttiin mollivoittoisella, hämyisellä avantgarde-jazzillaan. Tempoa on laskettu painottamaan rakenteita, jotka etenevät arvaamattomasti ja atonaalisesti. Kitara- kontrabasso- ja kosketinsoolot ovat levottomia ja täydessä epäsynkroniassa taustojensa kanssa. Niin ikään rummut ovat vaikeaselkoisuudessaan kuin erillinen siipi, joka vaikuttaa irtoavan omille teilleen minä hetkenä hyvänsä. Synkeydestä huolimatta Serpan vokaalityöskentely on yhtä henkevää ja kirkasta kuin ennenkin. Hyvänä esimerkkinä toimii Traveling with Kapuscinsky, jossa hänen ylärekisterinsä on niin puhdas ja luja, että vastaanottimetkin resonoivat iloisesta tuskasta. Dynaamisesti päätähti muistaa myös vetäytyä taustoittamaan muiden instrumenttien parrasvaloja, uljaan tiimipelin hengessä. Useiden pitkien kappaleiden myötä kokonaisuus on raskas ja vaikeasti hahmottuva, mutta keskittyminen paljastaa tyylitellyn kakofonian, jossa improvisointi ja päälinjat vuorovaikuttavat. Erilaisia sovitustapoja on myös kiitettävän paljon, mikä yhdessä sanattomien ja sanallisten vokaalien kanssa – kielinä englanti ja portugali – antaa tarkkaan harkitun vaikutelman.
Uusiksi luodusta uutuudenviehätyksestään huolimatta Mobilen sävellykset eivät anna Praian kaltaista täyslaidallista. Ne toimivat mutteivät saa haukkomaan henkeä kuin ajoittain. Tällaista hetkeä edustaa upean persoonallinen tulkinta Amália Rodriguesin fado-klassikosta Sem Razão, jonka voi melkein laskea omaksi tuotokseksi. Serpan kynäilemistä parhaat ovat Ahab’s lament sävelkulullaan, If englanninkielisillä laulumelodioillaan ja Gold digging ants painostavalla keinuttelullaan.
Kuten edeltäjänsä, Mobile on tyylitajuista jazzaamisen riemujuhlaa, ja Serpan vokaalit soivat entistä laadukkaammin ja harjaantuneemmin. Sävellykselliset vahvuudet tuntuisivat kuitenkin piilevän virkeämmässä ja suoremmassa ilmaisussa. Näillä seikoilla ei liene merkitystä keikoilla, joissa kuulee ainoastaan hämmentävän hyvän laulajan hämmentävän hyvän bändinsä kanssa, soittamassa hämmentävän hyvää musiikkia.
Arvosana: 8
